lauantai 26. helmikuuta 2011

Laatu maksaa vai maksaako?

Otsikon ensimmäinen sana on sydäntäni lähellä, ja haluaisin siitä sanoa tässä muutaman sanan.

Markkinoilla on paljon erilaatuisia tuotteita, ja tämän voi ajatella niin yleisesti, kuin kestovaippoihinkin liittyen. Halvalla ei aina saa hyvää, mutta toisaalta, hinta ei aina takaa laadukasta tuotetta.

Yrittäjät, jotka ovat tehneet päätöksen valmistaa ja/tai myydä tuotteita, perustavat yrityksen, jotta voivat toimia virallisesti ja luotettavasti. Virallisilta yrityksiltä vaaditaan enemmän, kuin harrastevalmistajilta ja -myyjiltä, joten yrityksen on panostettava monessa mielessä enemmän sekä myymiensä tuotteiden laatuun, että kaikkeen toimintaan liittyvään ammattimaisuuteen. Heidän on oltava tuotteistansa vastuussa myös lain edessä.

Kun asiakas ostaa tuotteen viralliselta myyjältä, hänellä on oikeuksia. Kuluttajansuojalaki koskee kuluttajan ja elinkeinonharjoittajan välistä kaupankäyntiä. Jos ostaa tuotteen "pimeältä myyjältä", ja sattuu jostain syystä pettymään saamaansa, rahojaan on turha vaatia takaisin, koska kuluttajansuojalaki ei koske kahden yksityishenkilön välistä kauppaa.

Vaikka omat tulosi eivät olisi suuret, ei halvimman tuotteen valinta ole aina perusteltua. Halpa tuote herättää aina kysymyksen siitä, missä tämän kyseisen tuotteen valmistuksessa on säästetty. Onko se esimerkiksi valmistettu kestävistä/laadukkaista materiaaleista, tai onko sen valmistanut henkilö saanut työtään vastaavan palkan? Onko tuote hyvin kehitelty malli vai kopio jostain toisesta? Kun ostat tuotteen asiansa hoitavalta, viralliselta yrittäjältä, osallistut samalla suomalaisen yhteiskunnan tukemiseen. Ja vaikka aina ei siltä tunnu, että tässä yhteiskunnassa kaikki olisi hyvin, niin voin sanoa, että meidän kaikkien kannattaa arvostaa sitä, mitä meillä on, ja tukea tämän maan säilymistä hyvinvointivaltiona.

Kun ostat kestovaippayrittäjältä vaipan, tuot käytännössä miltei konkreettisesti leivän tämän pienyrittäjän pöytään. Tämä yrittäjä varmasti arvostaa sitä, ja haluaa tehdä sinulle vastineeksi laadukkaan tuotteen. Tiesithän, että suomalainen yrittäjä on monesti pienituloinen puurtaja, jonka tulot ovat keskimääräistä pienemmät? Osa kestovaippayrittäjistä pystyy jopa työllistämään muita, mutta moni valmistaja/myyjä on yksinyrittäjä. Yksinyrittäjien määrä Suomessa on jatkuvassa kasvussa, ja pienet ja keskisuuret yritykset ovat yhä merkittävämpiä työllisyyden kannalta, kun puolestaan suuryritysten merkitys työllistäjänä vähenee. Jos tuemme pimeää kauppaa, on myös yhteiskuntamme hyvinvointi oikeasti vaarassa.

Meistä kestovaippayrittäjistä jokainen tekee valinnan, valmistaako ja myykö tuotteitaan kaikkine kustannuksineen ja veroineen. Yrityksen perustaminen vaatii pääomaa tai lainaa, ja tienaamisvaiheeseen päästäkseen yrittäjä joutuu joskus tekemään töitä jopa vuosia. Ns. kirpputorimyynti saattaa olla houkutteleva vaihtoehto, koska näin voi tienata nopeasti ja enemmän, kuin yrittäjänä, ja välttää erinäiset lupa- ja rekisteröintimaksut ja tulojen ilmoitukset.

Valitsemalla virallisen tien, sitoudumme tuotteisiimme, seisomme ylpeinä niiden takana, ja voimme myydä niitä hyvällä omallatunnolla. Tämä näkyy tuotteidemme hinnassa, mutta pointtini on, että se näkyy myös varmasti laadussa.

Kestoterveisin,
Niina / Pikkupuoti Pompom
Pompy-vaipat ja Leidiset-terveyssiteet

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti